perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vuosi Museokortilla


 

Toukokuun lopulla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun puolisoni kanssa ostimme Museokortit. Kortti on uusittu jo aikaa sitten, joten lienee selvää, että olen ollut hankintaan tyytyväinen. Jo syksyllä suunnittelin, että pitää sitten ensimmäisen korttivuoden jälkeen kirjoittaa blogiin, missä tuli käytyä. Samalla tulee kriittisesti mietittyä ihan itseänikin varten, miten museoissa käyminen kortin myötä on muuttunut.


Kivoin asia Museokortissa itselleni on ehdottomasti se, että kun omistaa kortin, ei tarvitse joka museokäynnillä pohtia, onko juuri tämä paikka pääsymaksun arvoinen tai että onko aikaa ja energiaa nähdä paikasta pääsymaksun edestä. Kortin myötä tulee siis piipahdettua spontaanisti kurkistamaan erilaisiin paikkoihin, vaikka paikan tai näyttelyn kuvaus ei olisikaan ihan superkiinnostava. Kortin kanssa museoon voi piipahtaa kuluttamaan luppoaikaa tai käydä vilkaisemassa vain yhden esillä olevista näyttelyistä, jos aika riittää sillä kertaa vain siihen. Näin ollen päätyy näkemään monenlaista ja sivistymään kuin vahingossa välttyen isoissa museoissa uhkaavalta ähkyltä - minulla kun joskus on tapana jumittaa lukemassa joka ikistä opastetaulua, ja sitten kun monen tunnin päästä on päässyt kahlaamaan näyttelyn loppuun, onkin jo ihan puhki.

No mitä sinne kortin tietoihin sitten oli tallentunut?

Toukokuu
- Ateneum
- Kiasma

Kesäkuu
- Ateneum (taas!)

Heinäkuu
- Oulun taidemuseo
- Forum Marinum ja laivat Tykkivene Karjala, Miinalaiva Keihässalmi, Fregatti Suomen Joutsen, Museoalus Sigyn (Turku)
- Suomen valokuvataiteen museo
- Savonlinnan maakuntamuseo
- Olavinlinna
- HAM
- Porvoon museo ja Vanha raatiohuone
- J. L. Runebergin koti

Elokuu
- Sara Hildénin taidemuseo

Lokakuu
- Ateneum (kolmas kerta!)

Joulukuu
- HAM (uudestaan!)
- Oulun taidemuseo (uudestaan!)

Tammikuu
- LUOMUS
- Kiasma (taas!)

Maaliskuu
- HAM (kolmas kerta!)

Huhtikuu
- Kiasma (kolmas kerta!)
- Pohjois-Karjalan museo HILMA
- Joensuun taidemuseo

Toukokuu
- Suomen käsityömuseo (Jyväskylä)
- Amos Andersonin taidemuseo
- HAM (neljäs kerta!)

Käyntikertojen perusteella erottuvat selvät suosikit: kävin vuoden aikana HAMissa peräti neljästi, Kiasmassa ja Ateneumissa kolmesti. Kortin kanssa onkin tullut seurattua, milloin näyttelyt vaihtuvat. Espoon museoiden kanssa pitäisi näimmä vähän petrata, sillä onhan EMMAssakin välillä vaikka mitä kivaa. Museottomiksi kuukausiksi vuoden aikana jäivät syyskuu, marraskuu ja helmikuu.

Museokortin myötä tuli vierailtua museoissa myös sellaisissa kaupungeissa, joissa ei varsinaisesti ole turistina liikkeellä. Oulussa käymme säännöllisesti puolison perheen luona, ja nyt päädyimme käymään taidemuseossakin peräti kahdesti. Joensuun ja Jyväskylän museokäynnit taas sijoittuivat työmatkojen yhteydessä olleisiin luppohetkiin.

Laskeskelin nopeasti, että normaaleilla pääsylippuhinnoilla vuoden museokäyntien summaksi olisi tullut 236 euroa. Tietenkin aika moni käynti olisi jäänyt ilman Museokorttia tekemättä, mutta kyllä tämä aika selvästi siltä näyttää, että säästön puolelle meni.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vesipelkoinen aikuinen oppi viimein uimaan kunnolla

Ihana, töistä vapaa toukokuu on nyt ohi. Neulomisen ja kaappien siivoamisen ohella lomakuukauden tavoitteena oli herättää henkiin stressaavan talven aikana nuupahtanut liikuntarutiini. Kerran viikossa uimaan, kirjasin tavoitteeksi. (Ja lisäksi tietysti kaikenlaista muuta.)

Uimaan?


Olen, tai ainakin olin, nimittäin aika surkea uimari. Pysyn kyllä pinnalla altaanmitan räpiköimällä jotenkuten eteenpäin, ja viime vuosina puolisoni, hyvä uimari, on houkutellut minut silloin tällöin uimaan. Onhan meillä hyvä ja uudenaikainen uimahalli kävelymatkan päässä. Liikuntahistoriassani uinti oli kuitenkin inhokkilistalla jossakin juoksemisen ja telinevoimistelun välissä. Taustalla on pitkä tarina ylivarovaisesta äidistä, jääkylmistä mutapohjaisista lähirannoista ja pelottavasta liikunnanopettajasta. Sittemmin olen periaatteessa oppinut tykkäämään uimisesta, mutta lähtötilanne ja isoin ongelmani oli varmasti varsin tavallinen: en halunnut kastella naamaani. Nenään menee vettä ja hukun, jos sukellan.

Vuosikaudet jahkailin ja puhuin, että joskus vielä opettelen uimaan jollakin kunnollisella tekniikalla. Pitäisi mennä johonkin aikuisten uimakouluun, ja sitä rataa. Viitisen vuotta sitten puolisoni osti minulle joululahjaksi uimalasit. Ensimmäinen kokeilukerta oli totaalinen fiasko. Puhallat vaan nenän kautta ulos, ei silloin voi mennä vettä nenään, jos puhallat, puoliso neuvoi täpötäydessä uimahallissa. Yritin, en tajunnut, nenään meni vettä, ja seurauksena oli riitaa, itkua ja lisää uimatraumoja. Uimalasit unohdettiin vaatehuoneen perimmäiseen laatikkoon.

Kunnes viimein nyt toukokuussa tajusin, että kerrankin olisi mahdollista päästä uimahalliin arkiaamuisin, hiljaiseen aikaan ja ihan yksin. Lomalla ehkä hermot riittäisivät uuden asian opetteluun. Katsoin uintitekniikkavideoita ja aivan sattumalta törmäsin mainintaan apuvälineestä, joka lopulta osoittautui ratkaisevaksi. Nenäklipsi!


Nenäklipsi on nimensä mukaan muovinen tai metallinen pikku klipsi, jolla sieraimet suljetaan. (Ostin saman tien kaksi, koska en tiennyt, kumpi sopisi nenääni paremmin. Muovinen pääsi käyttöön.) Niitä saa urheiluvälinekaupoista muutamalla eurolla. Klipsin kanssa ei voi vahingossa hengittää nenän kautta sisään veden alla, ja hengittämistä on paljon helpompi kontrolloida, kun sitä voi tehdä vain suun kautta. Uimatekniikkaohjeista tajusin, että oma räpiköintini ei rintauinnin käsivedoista huolimatta ollut rintauintia nähnytkään, ja kun tajusin, mikä rytmi käsillä ja jaloilla piti olla, alkoi hengittämiseenkin tulla jotakin logiikkaa. Tekniikassa on tietysti vielä paljon opettelua, ja kroolaaminen vielä ihan uusi tarinansa, mutta suurin este on nyt voitettu. En hukukaan, vaikka sukellan!

Ja lopputulos: pää veden alla uiminen on paljon kivempaa kuin vanhantyylinen räpiköintini! Ennen ahdistuin viereisellä radalla räiskyttelevistä uimareista, mutta uimalasien kanssa ei tarvitse pyyhkiä vettä silmistä, jos sitä jostakin räiskyy päälle. Vedenalainen maailma on uimahallissakin jotenkin rauhallisempi kuin vedenpäällinen. Vanhalla tyylilläni olisin viimeisimmällä aamupäiväuinnillani hermostunut alta aikayksikön viereisellä radalla veteen hyppivään koululaisjoukkoon - nyt olin enimmäkseen pinnan alla ja täysin zen. Eikä mene niska enää yhtään jumiin!

Ehkä ensi talvena sitten jonnekin lämpimään snorklaamaan!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Salomoninsolmuhuivi (eli kolmas kerta toden sanoo)

Tiedättekö tilanteen, että joskus joku lanka vain ei osaa päättää, miksi haluaisi muotoutua? Tämä lanka oli sellainen, että se vaati peräti kolme yritystä ennen kuin löysi paikkansa.

solomon's knot crochet scarf

Sain viime kesänä lahjaksi kaksi kerää upean väristä puuvillalankaa (merkki on Sachenmayer Catania color, ja sävy india). Ensin neuloin siitä pitsipipon. Tuloksena oli sinänsä mahtava "festaripipo", mutta totesin, että sen käyttäjäksi sopisi paljon paremmin Katarimaria 18 vee kuin 30 vee. Purkuun meni. Huiville olisi enemmän käyttöä, vaan saisiko kahdesta pikkukerästä huivia? Saihan siitä jonkinlaisen, siitä todiste tässä postauksessa. Kesän aikana kävi kuitenkin ilmi, että huivi oli sittenkin liian pieni enkä osannut käyttää sitä. Purkuun meni.


Keväällä talvineuleiden valmistuttua piti saada jotain kesäistä puikoille, ja lankalaatikossa pyörivä purettu kerä osui silmiini. Talven aikana oli kokeiltavien tekniikoiden muistilistalle ilmestynyt salomoninsolmuja, vaikken mikään virkkaaja olekaan. Saisiko sillä tekniikalla viimein vähäisestä lankamäärästä tarpeeksi ison huivin?

solomon's knot crochet scarf

Lopputulos on tässä, ja ensimmäisten käyttökertojen perusteella tuntuu siltä, että nyt viimein lanka todellakin on löytänyt paikkansa. Monivärisyys toimii mielestäni erityisen kivasti tällaisessa verkkomaisessa pinnassa, ja huivissa on nyt riittävästi kokoa, että sen saa kietaistua kaulaan mukavasti. Eihän noin reikäinen tuotos hirmuisesti lämmitä, mutta kesähuivi onkin enemmän asuste.

Jos salomoninsolmu on vielä vieras tekniikka, perusteellinen ohje löytyy esimerkiksi täältä. Huivin tein kärjestä aloittaen ja virkkasin niin kauan kuin lankaa riitti. Ohje kärjestä alkavaan salomonisolmuhuiviin löytyy esimerkiksi täältä. Jossain välissä taidan käyttää yhden villalankajämänkin vastaavaan syksyisempään versioon, sen verran nopeaa ja kivaa virkkaaminenkin oli vaihteeksi!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Cashewpähkinä-currytäytteiset vegaaniset herkkusienet

Postaus on toteutettu yhteistyössä Champin ja Vihreäkeijun kanssa. Ruokaan käytetyt sienet on saatu blogin kautta.

Vaikka Bloggers' Inspiration Daysta on jo aikaa, tässä vielä yksi sieltä inspiraationsa saanut juttu! Saimme testiin Champin uusia grillisieniä, ja koska herkkusieniä löytyy arkiruokalistaltani harva se viikko, reseptin kehittäminen niiden ympärille oli minulle varsin simppeli homma. Juuri tämän reseptin haluan jakaa, koska se on sekä vegaaninen että gluteeniton, joten siitä voi olla iloa monelle tulevan kesän grillaajalle ja muuten vaan herkuttelijalle.



Champin grillisienten uutuusjuttu on, että rasiaan on valikoitu kooltaan samanlaisia, noin neljä senttiä halkaisijaltaan olevia sieniä. Näin niistä tulee nättiä tarjottavaa vartaissa tai täytettyinä. Täytetyiksi sieniksi nelisenttiset ovat melko pieniä, mutta ainakin tämän reseptin täyte on sen verran tuhtia tavaraa, että suupalan kokoinen kerta-annos on ihan sopiva.

Koska meillä kerrostaloasujilla ei juurikaan grillausmahdollisuuksia ole, nämä sienet on valmistettu ihan uunissa grillivastuksen alla. Resepti sopii varmasti mainiosti kuitenkin myös ihan oikeaan grillaamiseen!



Vegaaniset herkkusienet cashewpähkinä-currytäytteellä
(pääruoaksi kahdelle tai naposteltavaksi monelle)

Grillirasia eli 350 g Champ-herkkusieniä

2 dl cashewpähkinöitä
3 rkl currymausteseosta
3-4 kynttä valkosipulia
pari kourallista tuoretta korianteria
suolaa
öljyä

Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen. Puhdista sienet ja irrota niistä jalat. Älä heitä jalkoja pois, vaan kuutioi ne. Kuori ja silppua valkosipulit. Kaada pähkinöiden liotusvesi pois, ja yhdistä pähkinät, silputut sienten jalat ja valkosipulit sekä mausteet sauvasekoittimen kulhossa tai blenderissä. Lisää öljyä sen verran (muutama ruokalusikallinen), että saat seoksen muussautumaan tahnamaiseksi. Täytä sienet tahnalla kukkuraisiksi käyttäen apuna kahta teelusikkaa. Paista uunissa grillivastuksen alla (220 asteessa) tai grillaa, kunnes sienet näyttävät kypsiltä ja tahna on päältä ruskistunut (uunissa meni n. 10 min). Tarjoa raikkaan salaatin ja muiden (grilli)herkkujen kera.

torstai 18. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden profiilikuvat


Näitä vanhoja profiilikuvia on ollut niin hauska katsella muiden blogeista, että päätin vähän vilauttaa omaakin kymmenen vuoden takaista pärstää. Liityin Facebookiin juuri kymmenen vuotta sitten, kun Fb vauhdilla sai jalansijaa Suomessa ja syrjäytti vanhan kunnon Irc-gallerian.

En koe ihan hirveästi muuttuneeni kymmenessä vuodessa, mutta tukkatyylin vaihtelu näkyy hauskasti näistä kuvista. Vuonna 2007 minulla oli punaiseksi värjätty tukka, kuten oli ollut useamman vuoden sitä ennenkin. Ihan eka profiilikuva otettiin Ruotsin-risteilyllä - niihin aikoihin piti ilmeisesti käydä laivalla, kun ei oikein muuhun matkusteluun ollut varaa. Seuraavana vuonna on kuitenkin päästy budjettimatkalle Saksaan - "hattukoristeeni" on muistaakseni Bremenistä.

Vuoden 2008 syksyllä tukan väri muuttui tummemmaksi. Pitsitoppiposeeraus on muistaakseni vaatteiden sovittelua ainejärjestön vuosijuhlaa varten. Todella tumman tukan kausi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja talvella meninkin jo kampaajalle etsimään apua, kuinka mustasta kestoväristä oikein pääsisi eroon. Tuloksena lyhyempi tukka ja raitoja. Karvahuppu kissankorvilla oli itse tehty ja käytin sitä noihin aikoihin tosi paljon punaisen villakangastakin kanssa. Vampyyrikuva otettiin vuoden 2009 halloween-sitseillä, ja tyylini on siinä mielestäni edelleen ihan huikea. Ensimmäisen setin viimeisessä kuvassa näkyy, että tukkaa on kasvateltu takaisin, nyt vaaleampana.


Yhtenä syynä tukankasvatusprojektiin taisi olla, että keväällä 2010 piti saada häihin aikaiseksi nuttura. Yksi hääkuvista päätyi tietenkin profiilikuvaksikin. Ja tukankasvatusprojektin päätteeksi meni hermot ja kesätukasta tuli lyhyempi kuin ikinä. Tämän kokoelman kolmannessa kuvassa näkyy toinen rakas käsityö - torkkupeittohuiviksi nimetty ja nyt jo nuhjuiseksi kuluneena roskiin lentänyt.

Liian lyhyt tukka oli virhe, ja raivokkaan kasvattelun tuloksena hiukset olivat taas kesällä 2012 pitkät. Välillä piti piristyä leikkaamalla otsatukkaa ja muistelemalla tummempia hiuksia kevytvärien kanssa. Lapsuuskuva oli jokin FB-haaste, ja alalaidan kuvissa näkyy siirtymiseni pendelöiväksi ja työssäkäyväksi - alimman rivin keskimmäinen on otettu junassa ja oikean reunan kuva vanhassa työhuoneessa toukokuussa 2013.


Tammikuussa 2014 tukka oli taas lyhyt ja käytiin pikkuveljen kanssa Kuubassa. Keskimmäisen kuvan Pariisi-reissulla hiuksia oli jo vähän enemmän, ja saman vuoden syksyllä olen päässyt tähän polkkamittaan, jossa siitä asti olenkin jumittanut.

Uudemmissa kuvissa syön Barcelonassa mustekalaa keväällä 2015. Puolinaamakuvan ottopaikkaa en muista, mutta työhuonekuva oli profiilikuvana toissa viikkoon asti. Nyt olen jättänyt kyseisen työpisteen taakseni, joten piti vaihtaa kuva pois, ja tällä hetkellä edustan FB:ssä tämän neulemekkopostauksen viimeisellä kuvalla.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Muinaisviljapastaa paahdetuilla, balsamicomarinoiduilla kasviksilla


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä GoGreenin kanssa. Ruoassa käytetty pennepasta ja muita GoGreenin tuotteita on saatu blogin kautta.


kasvispasta helppo kasvisruoka

Sain taannoisesta Bloggers' Inspiration Daysta matkaani muutamia GoGreenin uutuustuotteita. Linssit ja pavut ovatkin merkiltä jo vanhoja tuttuja keittiökaappini vakiasukkaita - nyt tosin uudistuneissa pakkauksissa. Yllätyksenä minulle tuli, että GoGreenin paketeissa saa nyt myös pastaa. Eikä ihan mitä tahansa pastaa, vaan muinaisviljapastaa. Testaamani pennepastan raaka-aineina ovat punaiset linssit, tattari ja teff. Ai mikä ihmeen teff? Tunnustan, että googlasin. Se on etiopialainen viljakasvi, josta tehdään muun muassa injera-leipää.

Muinaisviljapasta on ravintoarvoltaan selvästi parempaa kuin tavallinen vehnäinen penne. Siinä enemmän on kuituja, vitamiineja ja mineraaleja sekä proteiinia. Varsinkin korkeampi proteiinipitoisuus kiinnostaa näin enimmäkseen-kasvissyöjän näkökulmasta. En nimittäin aina oikein jaksa miettiä, ovatko kokkaamani pöperöt lautasmallin mukaan ihanteellisia. Etenkin se proteiinikomponentti voi kasvisruuasta helposti jäädä vähän vajavaiseksi, ja pastaruokaan ei aina niin vain sovi sekoitella papuja ja tofua, jos kuitenkin tahtoo tehdä ruokansa ensisijaisesti maku edellä.

En ole aiemmin kaupassa tarttunut mihinkään proteiinipasta- tai papupastapaketteihin, sillä myönnän olleeni ennakkoluuloinen. Olen pelännyt, että suutuntuma on jauhoinen ja maku liikaa perusvehnäpastasta poikkeava - en oikein tykkää täysjyväpastastakaan, vaikka sitä joskus syönkin. GoGreenin muinaisviljapasta yllätti makunsa puolesta positiivisesti: se on hyvällä tavalla tavallinen, ja ainakin tällaisen vahvan makuisen kastikkeen kera en varmaan olisi makutestissä erottanut sitä vehnäpastasta.





Tämä pastaresepti on saanut inspiraationsa Emmi Nuorgamin maailman parhaaksi nimeämästä kasvispastasta, mutta paahtumaan meni hieman erilainen setti kasviksia ja vaihdoin alkuperäisen reseptin sitruunamehun balsamicoon. Uunissa kypsennettyjen kasvisten ja öljypohjaisen kastikkeen variaatioita onkin mahdollista tehdä vaikka millä mitalla, ja lisää vaihtelua saa eri juustoilla.

Pasta balsamicokastikkeella ja paahdetuilla kasviksilla

GoGreen-pennepastaa (punaiset linssit, tattari ja teff)

kesäkurpitsa
sipuli
paprika
tomaatteja

balsamico-viinietikkaa
kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
valkosipulijauhetta
basilikaa
persiljaa
oreganoa
(fenkolia)
(chiliä)
(juustoa)

Pilko kasvikset sopiviksi suupaloiksi ja levitä uunipellille, ripottele päälle suolaa ja pippuria, ja paahda 200 asteessa n. 20 minuuttia. Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tee kastike. Lorauta kulhoon reilusti hyvää oliiviöljyä ja balsamicoetikkaa ja makusi mukaan mausteita ja yrttejä. Tällä kertaa minulla oli kasvamassa basilikaa, joten sitä käytin tuoreena - persija ja oregano saatiin kuivattuina purkista. Sekoita paahdetut kasvikset ja valutettu pasta kastikekulhossa ja ripottele halutessasi päälle vähän mieleistäsi juustoa. Vegaaniversio pastasta syntyy korvaamalla juusto oluthiivahiutaleilla.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Neulemekko konttineulekauluksella


Talven aikana Instagram-seuraajilleni eri vaiheissaan näkynyt isompi neuletyö valmistui tietenkin juuri huhtikuun lopulla, kun ilmat viimein alkoivat näyttää sen verran keväisiltä, että tällaista paksua villaa ei ehkä enää tarvitse. Mikähän siinä on, että tammikuun pakkasilla tulee aina aloittaneeksi neuleita paksuista langoista, vaikka tietää, että työ valmistuu kuitenkin vasta kesän kynnyksellä. Nyt on sitten tietenkin puikoilla ohutta ja puuvillaa - ja kesäneuleet valmiina varmaan sopivasti lokakuussa!

mekko neuloen nurja puoli päällä

No, sitä kuun vaihteen keväistä lämpöä ei kauan kestänyt, ja ehkäpä tällekin mekolle tulee vielä tänä keväänä käyttökertoja, jos sää jatkuu yhtä takatalvisena - ainakin tämänpäiväisessä lumisateessa oli tarpeen mekon päällä ihan villakangastakkikin!

Haaveissa oli siis simppeli neulemekko, johon otin inspiraatiota yhdestä kaapissa jo olevasta mutta ahkeran käytön myötä nukkaantuneesta valmisvaatteesta. Piti tehdä yksivärinen, mutta sitten ihastuin Nordic wool flow'n khakiksi nimettyyn vihreän-ruskean-violetin sekoitukseen, ja tilasin sitä. Minulla on vähän ristiriitaiset fiilikset aina tällaisten moniväristen lankojen kanssa - tykkään niistä kerällä paljon, valmiissa neuleessa en sitten välttämättä. Tässäkin tunnustan, että jossain kohdin kerin kerästä pois tuota kellertävintä beigeä ja ruskeaa, koska halusin neuleeseeni ennemmin vihertäviä sävyjä. Eihän siitä sitten ihan niin simppeli tullutkaan, mutta ehkä seuraavasta versiosta sitten.

mekko neuloen raglan-hiha liukuvärilanka

Ihan valmista ohjetta tähän neulemekkoon ei ole, mutta otin silmukkamäärät ja raglan-hihojen ohjeet Novitan sivuilla olevasta, nimenomaan Nordic wool flow'lla tehdystä perusneulepaidasta. Kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa, neuloin suljettua ainaoikeaa ja käänsin nurjan puolen lopuksi päällepäin. Hihansuihin ja helmaan tein kierrettyä joustinta, ja puikkokoko oli sileässä 5,5, joustimessa ja konttineuleessa 4,5. Hihoista tein vajaamittaiset, koska sellaiset olivat toimineet inspiraationa olleessa mekossakin, ja sitten vaan jatkoin helmaa niin pitkälle, että tuloksena oli mekko. Vanhassa mekossa oli ihan joustinneuleena tehty väljä poolokaulus, mutta keksin, että tällainen vaihtuvavärinen lanka varmaan toimisi aika hauskasti konttineuleessa. Sitä en ollutkaan aiemmin missään työssä käyttänyt, joten oli kiva päästä kokeilemaan uutta tekniikkaa. Suljettuna neuleena tehtyyn konttineuleeseen katsoin neuvoja niin ikään Novitalta löytyvästä konttineulekeepin ohjeesta. Ei ollut vaikeaa, mutta saadakseni väreihin mieleistäni kontrasti kerrosten välille, neuloin joka toisen kerroksen toisesta kerästä.

Tilasin lankaa kahdeksan kerää eli tuplasti sen mitä neuleupuseron s-koon ohjeissa mainittiin - liioitteluksi meni, koska lankaa kului vähän yli kuusi kerää. Saa nähdä mitä lopuista jaksan kehitellä - sitten syksyllä, kun paksua villalankaa taas huvittaa neuloa!

Kuvista tavalliseen tapaan kiitos uskollisille apulaisilleni jalustalle ja kaukosäätimelle :'D