tiistai 1. elokuuta 2017

Virolainen pronssispiraalikoriste (ohje)


Pääsin muutama viikko sitten Tartossa käydessäni piipahtamaan sinne hiljattain avattuun Eesti rahva muuseumiin. Jo museovierailu oli suositusten arvoinen, mutta meidän ryhmämme sai lisäksi mahdollisuuden osallistua perinteisten kädentaitojen työpajoihin. Ainaisena näpertelijänä ilmoittauduin tietenkin pujottelemaan kasaan perinteisiä virolaisia spiraalikoristeita. Sellaisia on käytetty vaatteissa aina pronssikaudesta alkaen!

Oma tuotokseni päätyi somistamaan uutta laukkuani, joka oli reissulla mukana.

nahkataikina laukku globe hope

Valitettavasti juuri tällaisia metallilankaspiraaleja on kuulemma valmiina pätkinä vaikea löytää. Annoinkin museolle vinkin, että olisin taatusti ostanut tarvikkeita työpajan jälkeen pussillisen kotiin viemisiksi, jos matkamuistokaupasta olisi niitä saanut. Korujen värkkäilyn taitajat toki vääntelevät spiraalinsa metallilangasta itsekin.

Ajattelin kuitenkin jakaa ohjeen spiraalikoristeeseen lukijoitteni iloksi, sillä tekniikka oli simppeli ja hauska, ja herätti minussa inspiraatiota soveltaa vaikka minkälaisiin muihinkin materiaaleihin kuin autenttisiin metallipylpyröihin - saman mallin mukaanhan voi tehdä juttuja käyttäen melkein mitä tahansa sanomalehti- tai nahkasuikaleista mehupilleihin.

Tarvikkeet: 18 kpl pronssispiraaleita tai muita sopivan kokoisia lieriömäisiä putkiloita, lankaa (autenttisesti villaa tai puuvillaa) tai putkiloista pujoteltavaksi sopivaa narua, metallirengas aloitusta ja ripustusta varten, pätkä ohutta rautalankaa pujottelutyökaluksi

Työvaiheet:

1) Leikkaa kaksi n. 30 cm mittaista pätkää lankaa. Pujota ne yhdessä aloitusrenkaan läpi ja solmi keskelle yksinkertainen solmu.

2) Taita rautalangan pätkä kaksinkerroin, asettele kaksinkertaisen aloituslangan päät taitteeseen siten, että voit rautalangan avulla pujottaa langat metallispiraalin läpi. Pujota aloituslankojen toisiin päihin toinen spiraali. Jokaisen spiraalin läpi menee siis aina kaksi lankaa.

3) Leikkaa uusi, halutessasi eri värinen n. 30 cm pätkä lankaa ja asettele se kaksinkerroin aloituslangan ympärille spiraalin jälkeen. Pujota aloituslankaan toinen spiraali ja kiristä uusi lanka spiraalien väliin. Älä tee solmuja, vaan pujota uuteenkin lankaan spiraali, se pysyy kyllä paikallaan. Lisää toiselle puolelle uusi lanka samoin.

4) Pujottele uudet langat keskeltä ristikkäin (ks. kuva alla) ja lisää kumpaankin uudet spiraalit.

ohjekuva

5) Jatka tähän tyyliin, kunnes jokaisessa langassa on kolme spiraalia eli kaikki 18 pylpyrää on käytetty.


6) Kiristä spiraalit siisteiksi ja tee lankojen päihin yksinkertaiset solmut. Leikkaa langoista ylimääräiset pois miettien sitä, kuinka pitkät "tupsut" koristeeseesi haluat. Jos lankaa on ollut reilusti, voit käyttää ylimääräiset tupsuihin, tai sitten ota uusia langanpätkiä. Itse laitoin neljä lankaa jokaiseen tupsuun. Tupsulangat asetellaan spiraalien läpi kulkevien lankojen väliin ja jälkimmäiset solmitaan tiukasti umppariin. Lopuksi tupsut siistitään tasaisiksi ja koko komeus vielä höyrytetään.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Parveketossut palelevaisille kesävarpaille


Puikoilla on koko kesän ollut eräs sen verran suuritöinen huivi, että tarvitsin välityöksi jotakin pientä. Normaaleina kesäpäivinä ei oikein huvita pitää (eikä tehdä!) varsinaisia villasukkia, mutta iltaisin parvekkeella hengaillessa varpaat alkavat kuitenkin palella. Tähän tarpeeseen tikuttelin jämälankakerästä pikkuiset tossukkaat.

Ohje löytyy vapaasti saatavana Lumioosi-blogista ja se on Helle-Mari Laidin käsialaa. Lankana toteutuksessani oli Novitalta joskus tilaamani yllätyskerä Jussi-lankaa, joka valmistetaan muiden lankojen sivutuotteena syntyvästä karstasta ja siksi värisävy on yllätys. Tämä violetti sävy on mielestäni oikein onnistunut yllätys.


Tossujen ohje on yksinkertainen ja helppo, jos osaa jo valmiiksi tehdä sen kaikkein perinteisimmän villasukkakantapään. Valitettavasti valmiit tossut eivät aivan täydellisesti istu omaan jalkaani, vaan kantapää luiskahtelee paljaista jaloista aika helposti ulos. Parveketossukkaina ja aamun viileydessä ne kuitenkin hoitavat tehtävänsä aivan passelisti. Kuitenkin, jos joskus teen toiset tossut, aion kokeilla muokata ohjetta siten, että teen laitaan kantaa kohti joitakin lisäyksiä ja toteutan kantapään jollakin muulla tekniikalla, jotta kantaosasta tulee korkeampi ja kuperampi.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tiesitkö jo Timman? (Alekoodi!)

Minulla on ollut suunnilleen sama tukkatyyli, tämä suht jyrkästi eteenpäin pitenevä polkka, jo useamman vuoden. Takaa lyhyt malli myös vaatii säännöllistä kampaajalla käymistä, ja kun viimein olen oppinut eroon opiskeluvuosien nuukailusta itse saksittuine tukkatyyleineen eroon, rutiinini onkin leikkauttaa tukka kuosiin aika tarkalleen kahden kuukauden välein.

Luottokampaajaa minulla ei kuitenkaan ole, vaan huonon tukkapäivän iskiessä tsekkaan Timmasta, koska ja missä sopivasti reittini varrella pääsisin tukkaa päivittämään. Timman kautta hiuksiani on leikattu niin Turussa, Espoossa kuin Helsingissäkin ja kampaajakäynnistä olen maksanut alle kolmekympistä neljäänkymppiin, mikä ainakin pääkaupunkiseudun hintatason huomioiden on ihan selvää säästöä. Timman idea on siis se, että palveluntarjoajat voivat laittaa sinne parin päivän säteellä varattavaksi vapaaksi jääneitä aikojaan hieman normaalia hintaa edullisemmin. Kumpikin hyötyy - tukan leikkuuta kaipaava pääsee nopeasti ja hiukan halvemmalla kampaamotuoliin ja kampaajalle ei jää kesken päivän tyhjiä aikoja odoteltavaksi. Kampaajat mainitsevat hyväksi puoleksi myös sen, että koska Timman kautta varatessa aika maksetaan etukäteen, asiakkaat eivät yleensä jätä tulematta varatulle ajalle - mitä taas normaalien varausten kohdalla kuulemma joskus tapahtuu.

Ehkä silloin, kun suunnitellaan uutta mallia, kampaajan valinta on tarkempaa puuhaa, mutta nyt kun tukkatyyli on pysynyt suunnilleen samana, kokemukseni on, että jokainen uusi kampaaja on osannut aivan mainiosti päivittää takatukan kuntoon. Pienet variaatiot leikkuutavassa ovat vain piristäneet niin, ettei joka kerta tule aivan täysin samanlainen tukka, vaikka perusidea onkin sama.

Timman kautta voi varata aikoja myös mm. manikyyriin, kauneushoitoihin ja hierontaan, mutta niitä en ole vielä itse ehtinyt testata! Onko Timma jo lukijoilleni tuttu, entä joko se toimii sinun paikkakunnallasi? Nyt olisi hyvä mahdollisuus kokeilla palvelua, sillä minulla on annettavaksi teille alennuskoodi. Koodilla BSVEVP saa 10 euroa alennusta mistä vain Timman kautta varatusta palvelusta!

torstai 29. kesäkuuta 2017

DIY lepakkohihainen kesäpaita


Toukokuussa ehdin parina iltana kaivaa ompelukoneenkin kaapista. Eurokankaan palalaarista löytyi muutamalla eurolla pala ihanan violettia kukkakuvioista ohutta viskoosia. Ompelin siitä itselleni nopean kesäpaidan. Valitettavasti paidalle (ja minulle vilukissalle) sopivia kunnolla lämpimiä päiviä ei kovin montaa ole tälle kesälle vielä saatu. Yhtenä lauantaina kuitenkin lämpötila kipusi yli kahdenkympin ja tarkenin lähteä Hietsun kirppikselle ilman takkia.

Löysä, lepakkohihainen paita on todella helppo väsäiltävä ja syntyy ihan vain etu- ja takakappaleesta parilla hassulla saumalla. Piirtelin kappaleet ihan vapaalla kädellä kaksinkerroin taitetulle kankaalle vanhaa sopivankokoista paitaa mallina käyttäen. Kuvassa alla näkyy mittoja, joilla tuloksena oli meikäläisen lyhyenläntään S-kokoiseen varteen sopiva paita. Näillä mittasuhteilla kaula-aukosta tulee aika suuri niin että se aika helposti valahtaa olkapäälle (seuraavaan versioon tekisin ehkä pienemmän), ja paita on muuten löysä paitsi alareunasta ja hihansuista napakka. Löytämäni palakangas ei veny, mutta malli toimii varmasti myös trikoosta tehtynä, kunhan kangas on ohutta ja laskeutuvaa. Halutessaan helmaan ja hihansuihin voi laittaa vaikka kuminauhat, ellei halua mitoittaa niitä näin nafteiksi.


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vuosi Museokortilla


 

Toukokuun lopulla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun puolisoni kanssa ostimme Museokortit. Kortti on uusittu jo aikaa sitten, joten lienee selvää, että olen ollut hankintaan tyytyväinen. Jo syksyllä suunnittelin, että pitää sitten ensimmäisen korttivuoden jälkeen kirjoittaa blogiin, missä tuli käytyä. Samalla tulee kriittisesti mietittyä ihan itseänikin varten, miten museoissa käyminen kortin myötä on muuttunut.


Kivoin asia Museokortissa itselleni on ehdottomasti se, että kun omistaa kortin, ei tarvitse joka museokäynnillä pohtia, onko juuri tämä paikka pääsymaksun arvoinen tai että onko aikaa ja energiaa nähdä paikasta pääsymaksun edestä. Kortin myötä tulee siis piipahdettua spontaanisti kurkistamaan erilaisiin paikkoihin, vaikka paikan tai näyttelyn kuvaus ei olisikaan ihan superkiinnostava. Kortin kanssa museoon voi piipahtaa kuluttamaan luppoaikaa tai käydä vilkaisemassa vain yhden esillä olevista näyttelyistä, jos aika riittää sillä kertaa vain siihen. Näin ollen päätyy näkemään monenlaista ja sivistymään kuin vahingossa välttyen isoissa museoissa uhkaavalta ähkyltä - minulla kun joskus on tapana jumittaa lukemassa joka ikistä opastetaulua, ja sitten kun monen tunnin päästä on päässyt kahlaamaan näyttelyn loppuun, onkin jo ihan puhki.

No mitä sinne kortin tietoihin sitten oli tallentunut?

Toukokuu
- Ateneum
- Kiasma

Kesäkuu
- Ateneum (taas!)

Heinäkuu
- Oulun taidemuseo
- Forum Marinum ja laivat Tykkivene Karjala, Miinalaiva Keihässalmi, Fregatti Suomen Joutsen, Museoalus Sigyn (Turku)
- Suomen valokuvataiteen museo
- Savonlinnan maakuntamuseo
- Olavinlinna
- HAM
- Porvoon museo ja Vanha raatiohuone
- J. L. Runebergin koti

Elokuu
- Sara Hildénin taidemuseo

Lokakuu
- Ateneum (kolmas kerta!)

Joulukuu
- HAM (uudestaan!)
- Oulun taidemuseo (uudestaan!)

Tammikuu
- LUOMUS
- Kiasma (taas!)

Maaliskuu
- HAM (kolmas kerta!)

Huhtikuu
- Kiasma (kolmas kerta!)
- Pohjois-Karjalan museo HILMA
- Joensuun taidemuseo

Toukokuu
- Suomen käsityömuseo (Jyväskylä)
- Amos Andersonin taidemuseo
- HAM (neljäs kerta!)

Käyntikertojen perusteella erottuvat selvät suosikit: kävin vuoden aikana HAMissa peräti neljästi, Kiasmassa ja Ateneumissa kolmesti. Kortin kanssa onkin tullut seurattua, milloin näyttelyt vaihtuvat. Espoon museoiden kanssa pitäisi näimmä vähän petrata, sillä onhan EMMAssakin välillä vaikka mitä kivaa. Museottomiksi kuukausiksi vuoden aikana jäivät syyskuu, marraskuu ja helmikuu.

Museokortin myötä tuli vierailtua museoissa myös sellaisissa kaupungeissa, joissa ei varsinaisesti ole turistina liikkeellä. Oulussa käymme säännöllisesti puolison perheen luona, ja nyt päädyimme käymään taidemuseossakin peräti kahdesti. Joensuun ja Jyväskylän museokäynnit taas sijoittuivat työmatkojen yhteydessä olleisiin luppohetkiin.

Laskeskelin nopeasti, että normaaleilla pääsylippuhinnoilla vuoden museokäyntien summaksi olisi tullut 236 euroa. Tietenkin aika moni käynti olisi jäänyt ilman Museokorttia tekemättä, mutta kyllä tämä aika selvästi siltä näyttää, että säästön puolelle meni.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vesipelkoinen aikuinen oppi viimein uimaan kunnolla

Ihana, töistä vapaa toukokuu on nyt ohi. Neulomisen ja kaappien siivoamisen ohella lomakuukauden tavoitteena oli herättää henkiin stressaavan talven aikana nuupahtanut liikuntarutiini. Kerran viikossa uimaan, kirjasin tavoitteeksi. (Ja lisäksi tietysti kaikenlaista muuta.)

Uimaan?


Olen, tai ainakin olin, nimittäin aika surkea uimari. Pysyn kyllä pinnalla altaanmitan räpiköimällä jotenkuten eteenpäin, ja viime vuosina puolisoni, hyvä uimari, on houkutellut minut silloin tällöin uimaan. Onhan meillä hyvä ja uudenaikainen uimahalli kävelymatkan päässä. Liikuntahistoriassani uinti oli kuitenkin inhokkilistalla jossakin juoksemisen ja telinevoimistelun välissä. Taustalla on pitkä tarina ylivarovaisesta äidistä, jääkylmistä mutapohjaisista lähirannoista ja pelottavasta liikunnanopettajasta. Sittemmin olen periaatteessa oppinut tykkäämään uimisesta, mutta lähtötilanne ja isoin ongelmani oli varmasti varsin tavallinen: en halunnut kastella naamaani. Nenään menee vettä ja hukun, jos sukellan.

Vuosikaudet jahkailin ja puhuin, että joskus vielä opettelen uimaan jollakin kunnollisella tekniikalla. Pitäisi mennä johonkin aikuisten uimakouluun, ja sitä rataa. Viitisen vuotta sitten puolisoni osti minulle joululahjaksi uimalasit. Ensimmäinen kokeilukerta oli totaalinen fiasko. Puhallat vaan nenän kautta ulos, ei silloin voi mennä vettä nenään, jos puhallat, puoliso neuvoi täpötäydessä uimahallissa. Yritin, en tajunnut, nenään meni vettä, ja seurauksena oli riitaa, itkua ja lisää uimatraumoja. Uimalasit unohdettiin vaatehuoneen perimmäiseen laatikkoon.

Kunnes viimein nyt toukokuussa tajusin, että kerrankin olisi mahdollista päästä uimahalliin arkiaamuisin, hiljaiseen aikaan ja ihan yksin. Lomalla ehkä hermot riittäisivät uuden asian opetteluun. Katsoin uintitekniikkavideoita ja aivan sattumalta törmäsin mainintaan apuvälineestä, joka lopulta osoittautui ratkaisevaksi. Nenäklipsi!


Nenäklipsi on nimensä mukaan muovinen tai metallinen pikku klipsi, jolla sieraimet suljetaan. (Ostin saman tien kaksi, koska en tiennyt, kumpi sopisi nenääni paremmin. Muovinen pääsi käyttöön.) Niitä saa urheiluvälinekaupoista muutamalla eurolla. Klipsin kanssa ei voi vahingossa hengittää nenän kautta sisään veden alla, ja hengittämistä on paljon helpompi kontrolloida, kun sitä voi tehdä vain suun kautta. Uimatekniikkaohjeista tajusin, että oma räpiköintini ei rintauinnin käsivedoista huolimatta ollut rintauintia nähnytkään, ja kun tajusin, mikä rytmi käsillä ja jaloilla piti olla, alkoi hengittämiseenkin tulla jotakin logiikkaa. Tekniikassa on tietysti vielä paljon opettelua, ja kroolaaminen vielä ihan uusi tarinansa, mutta suurin este on nyt voitettu. En hukukaan, vaikka sukellan!

Ja lopputulos: pää veden alla uiminen on paljon kivempaa kuin vanhantyylinen räpiköintini! Ennen ahdistuin viereisellä radalla räiskyttelevistä uimareista, mutta uimalasien kanssa ei tarvitse pyyhkiä vettä silmistä, jos sitä jostakin räiskyy päälle. Vedenalainen maailma on uimahallissakin jotenkin rauhallisempi kuin vedenpäällinen. Vanhalla tyylilläni olisin viimeisimmällä aamupäiväuinnillani hermostunut alta aikayksikön viereisellä radalla veteen hyppivään koululaisjoukkoon - nyt olin enimmäkseen pinnan alla ja täysin zen. Eikä mene niska enää yhtään jumiin!

Ehkä ensi talvena sitten jonnekin lämpimään snorklaamaan!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Salomoninsolmuhuivi (eli kolmas kerta toden sanoo)

Tiedättekö tilanteen, että joskus joku lanka vain ei osaa päättää, miksi haluaisi muotoutua? Tämä lanka oli sellainen, että se vaati peräti kolme yritystä ennen kuin löysi paikkansa.

solomon's knot crochet scarf

Sain viime kesänä lahjaksi kaksi kerää upean väristä puuvillalankaa (merkki on Sachenmayer Catania color, ja sävy india). Ensin neuloin siitä pitsipipon. Tuloksena oli sinänsä mahtava "festaripipo", mutta totesin, että sen käyttäjäksi sopisi paljon paremmin Katarimaria 18 vee kuin 30 vee. Purkuun meni. Huiville olisi enemmän käyttöä, vaan saisiko kahdesta pikkukerästä huivia? Saihan siitä jonkinlaisen, siitä todiste tässä postauksessa. Kesän aikana kävi kuitenkin ilmi, että huivi oli sittenkin liian pieni enkä osannut käyttää sitä. Purkuun meni.


Keväällä talvineuleiden valmistuttua piti saada jotain kesäistä puikoille, ja lankalaatikossa pyörivä purettu kerä osui silmiini. Talven aikana oli kokeiltavien tekniikoiden muistilistalle ilmestynyt salomoninsolmuja, vaikken mikään virkkaaja olekaan. Saisiko sillä tekniikalla viimein vähäisestä lankamäärästä tarpeeksi ison huivin?

solomon's knot crochet scarf

Lopputulos on tässä, ja ensimmäisten käyttökertojen perusteella tuntuu siltä, että nyt viimein lanka todellakin on löytänyt paikkansa. Monivärisyys toimii mielestäni erityisen kivasti tällaisessa verkkomaisessa pinnassa, ja huivissa on nyt riittävästi kokoa, että sen saa kietaistua kaulaan mukavasti. Eihän noin reikäinen tuotos hirmuisesti lämmitä, mutta kesähuivi onkin enemmän asuste.

Jos salomoninsolmu on vielä vieras tekniikka, perusteellinen ohje löytyy esimerkiksi täältä. Huivin tein kärjestä aloittaen ja virkkasin niin kauan kuin lankaa riitti. Ohje kärjestä alkavaan salomonisolmuhuiviin löytyy esimerkiksi täältä. Jossain välissä taidan käyttää yhden villalankajämänkin vastaavaan syksyisempään versioon, sen verran nopeaa ja kivaa virkkaaminenkin oli vaihteeksi!